Kansankirkko

kirjoittaja Jukka Tuori , maallikko Huittinen                          2.2.2007

Naispappeudella horjutetaan jälleen kansankirkkoamme!

Kansankirkkonimitystä  käytetään kirkkokunnissa, joihin kansan enemmistö kuuluu ja jolla on lakiin perustuva erikoisasema. Suomessa kansankirkkoja ovat evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko. Näin ”kansankirkko” selitetään virallisesti ja terminä se kuvaa kirkon tehtävää.

Maallikkona minulle sana ”kansankirkko” on ihanteellinen, läheinen. Ei  virallinen vaan meitä syntisiä tavallisia ihmisiä ymmärtävä ja lähestyvä kirkko. Me jotka, emme osallistu uskonopilliseen keskusteluun, emmekä tuo julkisuuteen uusia Raamatun tulkintoja olemme hämmentyneitä esimerkiksi naispappeusasian tuomisesta taas julkisuuteen. Ja totta kai kilpailevat mediat herkuttelevat luterilaisen kirkkomme sisältä heitetyillä ristiriidoilla. Pienikin vähemmistö voi saada hallitsevan aseman uutisoinnissa. Kirkossamme ei ole juridisesti selvää johtajaa, joka  näyttäisi suunnan ja ohjaisi pulinat roskiin. Isännän ääntä kirkossamme voi käyttää kuka vaan. Kirkolliskokous vois teoriassa olla uudistaja ja onhan siellä ns. maallikkojäsenillä enemmistö. Siellä ei kuitenkaan saada uudistuspäätöksiä, koska maallikkojäsenistäkin suuri osa on pappiskoulutuksen saaneita.

Mikä ohjeeksi maallikolle, joka ei käy joka sunnuntai kirkossa, eikä lue Raamattua. Itse kuuntelen omantunnon ääntä ja uskon, että omatunto ”kolkuttelee” meidän kaikkien aivoissa. Omatunto tarjoaa kaikissa tilanteissa ja kaikissa asioissa meille oikeaa vaihtoehtoa . Silloin kun teen tietoisesti väärin kolkuttaa mielessä huono omatunto. Vaikka en tunne Raamattua paljonkaan, koen että omantunnon kautta minulla on suora yhteys Jumalaani. Älä tuomitse! Kristinuskon johtava sanoma on ymmärtääkseni rakkauden, anteeksi-annon, armon tuominen meille jatkuvasti syntiä tekeville ihmisille. Meille tähän kirkon sanomaan uskoville tuo suurta hämmennystä uskon aktivistit, kirjanoppineet, jotka julistavat ja tulkitsevat Raamattua sanatarkasti ja tuomitsevat meitä.

”Naispappeus on rakkauden asia ei raamatunopillinen ristiriita”. Näin sanoi kirkkoherra Simo Laitila Huittisten kivikirkossa joulunpyhiä edeltävänä sunnuntaina saarnassaan. Jäin kuuntelemaan kirkkoherran saarnaa  radiosta. Rohkea saarna, jossa haettiin riidatonta ratkaisua naispappeuteen. Riitaan, joka kyllä loukkaa erittäin syvästi ensinnäkin naispappeja ja hyvin laajasti seurakuntien naisia ja myös miehiä. Soitin ystävälleni, kirkkovaltuuston jäsenelle Simo Laitilan saarnan johdosta. Hänkin piti sitä erinomaisena. Sitten seurasi taas maallikolle yllätys, paikallisessa Lauttakylä -lehdessä, yleisönosastossa haukuttiin joulun jälkeen ylistämäni saarna aivan lyttyyn, kirjoittajan mukaan kirkkoherra oli tulkinnut Raamattua väärin. Hyvää siinä oli se , että arvostelija kirjoitti omalla nimellään. Tuntuu , että kansankirkon omivat nämä Raamatun ulkoa osaavat. Me , jotka kyllä synnymme , saamme kasteen ja kuolemme kirkon hoivissa emme ole kelvollisia omaan yhteisöömme. Meille annetaan toivottoman pitkä matka kilvoitukseen. Toki  meidän kansankirkon ”rahvaan” tulee katua aidosti syntejämme. Se on oikeutettu vaatimus. Olisi jännittävää tietää, eikö näillä ankarilla uskon tulkitsijoilla  omatunto kolkuta oikeaa ja väärää?